Kun Sinä synnyit, tiesin heti, että että yhteinen elämän matkamme tulee olemaan jotain erityistä. Kasvaminen, kehittyminen ja oppiminen oli erilaista ja pääsimme yhdessä etsimään parhaimmat toimintavat siihen sinunlähtösiesti. Tunsin Sinut lapseni niin hyvin, että olin ainoa emo, joka puolusti, etsi vaihtoehtoja ja haki tukea juuri Sinulle. Neuvolassa, koulussa, puhe- ja toimintaterapiassa ja eri erityistä tukea tarvitsevien lasten palvelujärjestöissä ja -järjestelmissä meidät kohdattiin, mutta juurisyihin paneutuminen ja kokonaisvastuun ottaminen oli kadoksissa. En tiedä, oliko kyseessä osaamattomuutta, oliko niin kiire, että kokonaisuus jäi hahmottumatta, hoidettiinko yhdellä luukulla vain yhtä asiaa ja meidät ohjattiin seuraavalle. Meitä ei kehittänyt se, että yhden kerran viikossa vajaan tunnin saimme keskustella tai toimintaterapeutti leikitti. Tästä 45 minuutista meni kuulumisten vaihtamiseen 15 minuuttia, asioiden korjaamiseen toinen 15 minuuttia, joten 15 minuuttia jäi varsinaiseen asiaamme -kasvun, kehittymisen ja oppimisen tukemiseen.
25 vuotta olemme jo saaneet kanssasi hyvän elämän matkaa tehdä, jossa äitinä olen oppinut enemmän kuin yhdestäkään oppikirjasta tai kurssista. Sinusta on kasvanut ja kehittynyt upea ja itsetunnoltaan vahva nuori mies. Mitään väliä ei ollut, saitko seitsemännellä luokalla biologian kokeesta numeron 6, sillä koe mittasi vain motorista taitoasi kirjoittaa pienelle riville vastaus pienellä kynällä 45 minuutissa hälisevässäluokkatilassa. Tiesin, että osaat nuo biologian asiat kympisti, mutta sitä tuo koe ei sinulle noilla toimintatavoilla ja välineillä mahdollistanut. Kuka ohjasi Sinua sosiaalisten taitojesi kehittymisessä; ei kukaan, kun sellaista oppiainetta ei ollut. Todettiin vain, että tehdään ryhmätöitä ja pelataan yhdessä jalkapalloa. Näin tehtiin, mutta kysyikö kukaan, mitä tunnet? Kuinka toimit vuorovaikutuksessa eri tilanteissa toisten kanssa arjessa? Kuinka tulet kuulluksi ja nähdyksi?
Vahvistin itsetuntoasi kertomalla Sinulle, kuinka tärkeä olet ja kuinka hyvin osaat ja tiedät sekä opetin, mitkä ovat hyvän elämän ainekset? Minä pärjäsin äitinä, mutta selviätkö sinä leijonaemo tässä yhteiskunnan viidakossa?
Yhteiskuntamme ei vaan sitä erityisyyttä Sinussa pysty kohtamaan eikä näkemään eikä hyödyntämään niitä erityislahjoja, joita Sinulla on. Järjestelmämme on byrokratisoitunut, hallinnoltaan raskas, jossa perustehtävä on pirstoutunut. Onko palvelujärjestelmämme rakennettu kohtaamaan, paneutumaan ytimeen, keskittymään perusasioihin ja ohjaamaan ihmisiä heidän tuen tarpeessaan kokonaisvaltaisesti? Ei ole! Mihin meillä on kiire? Olemme tekevinämme ja touhuamme, mutta missä on vaikuttavuus IHMINEN IHMISELLE. Oppimista, kasvamista ja kehittymistä tapahtuu koko ajan, kun suomme sille aidosti mahdollisuudet ja alustan. Tarvitsemme asennemuutoksen ja järjestelmän suoraviivaistamisen ja selkeyttämisen sekä vastuunottamisen. Oletko valmis sen tekemään?
Jaana Strandman
Erityisen Tuomaksen Äiti
Erityisopettaja
Kansanedustaja