Masennus on herkästi uusiutuva, usein pitkäkestoinen ja hyvin yleinen sairaus, jonka puhkeamiseen vaikuttavat yleensä sekä perinnölliset tekijät että ympäristötekijät. Masennuksen oireita ovat muun muassa kiinnostuksen tai mielihyvän puute, väsymys, itseluottamuksen ja omanarvontunnon vähentyminen sekä toistuvat kuolemaan tai itsemurhaan liittyvät ajatukset. Masennukseen liittyvät lisäksi keskittymisvaikeudet, unihäiriöt, ruokahalun muutokset, ihmissuhteista vetäytyminen ja yleinen toimintakyvyn puute.

Masennusta hoidetaan sekä terapialla että lääkehoidolla, joko yhdessä tai erikseen. Hoitomuoto valitaan yksilöllisesti, mutta yleisesti ottaen akuuttihoidon tavoitteena on saada potilas oireettomaksi ja jatkohoidon avulla pyritään estämään oireiden palaaminen. Masennus uusiutuu helposti, joten huolellinen seuranta on tärkeää.

Paniikkihäiriölle tavallista ovat toistuvat paniikkikohtaukset sekä huoli niiden uusiutumisesta. Kohtaukset tulevat äkillisesti ja oireina on esimerkiksi vapinaa, hengenahdistusta, sydämen tykytystä, tukehtumisen tunnetta, huimausta sekä itsensä hallitsemisen menettämisen- ja kuolemanpelkoa.

Kohtausten tiheys vaihtelee viikoittaisista kohtauksista harvemmin esiintyviin. Sairauden diagnoosi edellyttää, että henkilö on huolissaan ja peloissaan kohtauksista. Kohtausten pelko johtaa paniikkia aiheuttavien tilanteiden välttämiseen, jolloin myös henkilön arki vaikeutuu.

Perintötekijät, stressi, elämänmuutokset ja erot ja kuolemat lähipiirissä lisäävät riskiä paniikkikohtauksiin. Itsehoidossa olennaista on pyrkiä pitämään henkilön elämä mahdollisen normaalina. Tämä tarkoittaa sitä, että tilanteita, joissa paniikkikohtauksia esiintyy, ei tulisi välttää. Paniikkihäiriöstä kärsivän on suositeltavaa hakeutua vertaistuki- ja apuryhmiin, sekä vaikeissa tapauksissa myös terapiahoitoon. Paniikkihäiriötä voidaan myös hoitaa lääkityksellä.

Ahdistuneisuus on yleinen oire lähes kaikissa psykiatrisissa sairauksissa ja häiriötiloissa. Kun ahdistuneisuus on jatkuvaa ja pitkäaikaista, alkaa olosuhteisiin nähden tuntua luonnottoman vahvalta, eikä varsinaisesti liity toiseen samanaikaiseen psykiatriseen häiriöön, voi kyse olla yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä.

Ominaista sairaudelle on ahdistus, pelokkuus sekä huoli, jotka kestävät yhtäjaksoisesti vähintään puolen vuoden ajan. Ahdistuneisuuteen ja huolen tunteeseen liittyy usein myös esimerkiksi jännittyneisyyttä, univaikeuksia, vapinaa, keskittymisvaikeuksia sekä muita fyysisiä oireita, kuten vatsavaivoja tai pulssin ja hengityksen tihentymistä. Myös eräät fyysiset sairaudet, kuten kilpirauhasen toiminnan häiriöt, voivat aiheuttaa yleistyneelle ahdistuneisuushäiriölle tyypillisiä oireita.

Stressin välttäminen, rentoutumiskeinot, säännöllinen arkirytmi, liikunta, harrastukset, sekä päihteiden kohtuukäyttö ovat hyviä keinoja välttää oireiden mukanaan tuomaa sosiaalista eristäytymistä. Ahdistuneisuuden pitkittyessä kannattaa aina kääntyä lääkärin puoleen. Sairauden hoidossa käytetään erilaisia psykoterapeuttisia hoitomenetelmiä yhdistettynä esimerkiksi ahdistuneisuus- ja masennuslääkkeisiin.

Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön kuuluu vaihtelevin välein ilmenevät masennus- ja maniajaksot, joiden välillä henkilö voi olla täysin oireeton tai saattaa kärsiä lievemmistä oireista.

Kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusjaksot eivät eroa tavallisista masennustiloista, mutta ne saattavat kestää jonkin verran lyhyemmän aikaa, ja niihin liittyy yleisemmin psykoottisia oireita, liikaunisuutta, ruokahalun kasvua ja sitä myötä lihomista, sekä liikkeiden ja ajatusten hidastumista. Masennusvaihe kestää usein pidempään kuin maniajaksot, eikä lääkityksestä ole aina apua.

Maniaan kuuluu vähintään viikon kestävä jakso, jonka aikana mieliala on normaalia korkeampi poikkeavalla tavalla. Usein tähän liittyy myös ärtyneisyys. Aktiivisuus, ajatusten lento, kohonnut itsetunto ja puheliaisuus ovat voimakkaasti lisääntyneet ja unen tarve vähentynyt. Maniaan liittyy erilaiset suuruuskuvitelmat, eikä henkilö kykene keskittymään asioihin normaaliin tapaansa. Tavallista on myös holtiton rahan tuhlaus, yliseksuaalisuus, sopimaton käytös, runsas ja pakonomainen alkoholinkäyttö sekä kritiikitön riskien otto.

Ominaista sairaudelle on sairausjaksojen toistuminen, mutta niiden tiheys vaihtelee suuresti. Lääkehoidolla ja elämäntapojen hallinnalla voidaan huomattavasti vähentää sairausjaksojen toistumista.

Ominaista persoonallisuushäiriöille on jo nuorella iällä ilmenevä itsepäisen jäykkä käyttäytymisen tapa, josta koituu henkilölle haittaa. Persoonallisuushäiriöissä ongelmana on esimerkiksi omien ja muiden tunteiden vääristyneesti havainnoiminen ja tulkitseminen, rajut tai mitättömät tunneilmaisut, impulsiivinen käytös tai ylipäätään vaikeus olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Persoonallisuushäiriö on pitkäaikaisen kehityksen tulos ja voi alkaa jo lapsuudessa. Tämä seikka erottaakin sen persoonallisuuden muutoksesta, joka voi olla seurausta esimerkiksi aivovammasta.

Joskus persoonallisuushäiriöitä voi olla vaikeaa erottaa normaalista käytöksestä. Stressitilanteissa ihminen voi joskus käyttäytyä persoonallisuushäiriöiselle ominaisella tavalla mutta persoonallisuushäiriössä tällaiset piirteet ovat jäykempiä ja itsenäisempiä.

Muutamia persoonallisuushäiriö -tyyppejä:

Epäluuloiselle persoonallisuudelle ominaista on muihin ihmisiin kohdistuva normaalista poikkeava epäluulo. Tällainen ihminen tulkitsee muiden harmittomatkin kommentit itsensä kannalta uhkaksi.

Psykoosipiirteinen persoonallisuushäiriö muistuttaa oireiltaan skitsofrenialle tyypillisiä epätavallisia havaintoja, uskomuksia ja ajatuksia. Henkilö voi olla esimerkiksi vahvasti taikauskoinen, pukeutua eriskummallisesti ja olla hyvin epäluuloinen ihmisiä kohtaan.

Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö eli psykopaattinen käytös voidaan huomata jo yläasteiässä. Henkilö ei pysty huomioimaan muita ihmisiä tai tuntemaan empatiaa, ja onkin usein vilpillinen, jotta pystyisi toteuttamaan omat mielitekonsa.

Huomionhakuisessa persoonallisuudessa nimensä mukaisesti henkilö hakee muilta ihmisiltä huomiota korostuneen teatraalisella ja dramaattisella tunteiden ilmaisulla.

Narsistinen persoona usein kuvittelee itsensä muiden yläpuolelle, kokee voimakasta halua tulla ihailluksi ja psykopaattispiirteiden tavoin voi kärsiä empatian puutteesta. Henkilö on usein ylimielinen, käyttää muita hyväkseen ja kokee olevansa oikeutettu erityiskohteluun.

Riippuvainen persoonallisuushäiriö ilmenee hoivatuksi tulemisen tarpeena, alistuvana ja takertuvana käyttäytymisenä, sekä voimakkaana eron pelkona. Henkilö on yksin ollessaan avuton ja ahdistunut ja esimerkiksi seurustelusuhteen päätyttyä etsii usein itselleen nopeasti uuden kumppanin.

Pakko-oireinen persoona korostaa järjestystä, ja hänen elämäänsä hallitsee täydellinen kontrollin tarve. Henkilö voi olla ylitunnollinen, joustamaton, ja tavallista on sääntöjen ja aikataulujen pikkutarkka noudattaminen ja yleinen ehdottomuus.

Psykoosi on mielisairaus, jossa ihmisen todellisuudentaju hämärtyy, hänellä voi olla harhaluuloja ja aistiharhoja, sekä hän voi käyttäytyä ja puhua kummallisesti. Psykoottisia oireita esiintyy useimmiten skitsofrenian ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön yhteydessä, mutta psykoositilan voi laukaista myös esimerkiksi pitkään jatkunut stressitila tai radikaali elämässä tapahtunut muutos, kuten läheisen kuolema tai avioero. Psykoottiseen oireiluun voivat johtaa myös elimelliset syyt, kuten aivosairaudet, nestetasapainon häiriöt sekä lääkkeiden ja päihteiden käyttö.

Psykoosi on sairaus, joka kerran tultuaan voi tulla todennäköisesti myös uudelleen. Onkin tärkeää, että tunnistetaan edelliseen sairausjaksoon johtaneet syyt vaaran minimoimiseksi. Skitsofrenian ja mielialapsykoosien taustalla on usein muutokset lääkityksessä tai lääkityksen laiminlyönti, joka voi johtua sairauden kieltämisestä.
Sairastumisen ehkäisyssä on tärkeää voinnin arviointi ja säännöllinen seuranta sekä muiden mahdollisesti samaan aikaan ilmenevien mielenterveyshäiriöiden hoito.  Hyvä tukiverkosto, käytännön tuki arkielämässä sekä hoitosuhde mielenterveystyön ammattilaiseen ovat tärkeä osa hoitoa ja psykoosin uusimisen ehkäisyä.

Maniaksi kutsutaan mielialahäiriötä, jolloin ihminen käy jatkuvasti ylikierroksilla. Henkilö on usein vauhdikas, puhelias, kiihdyksissä ja hän voi kärsiä unettomuudesta. Maniassa henkilö voi käyttäytyä täysin hallitsemattomasti, ja yleistä on myös sosiaalisten estojen häviäminen. Tällainen käytös ilmenee esimerkiksi holtittomana osteluna, uhkapelien pelaamisena tai epätavallisella seksuaalisena käyttäytymisenä.

Maniaa voidaan kutsua masennustilan vastakohdaksi. Mania kestää kuitenkin usein lyhempiä jaksoja kuin masennus, mutta lähtökohtaisesti tila kestää ainakin viikon verran. Maniassa oleva henkilö ei useinkaan itse ymmärrä olevansa sairas, ja tästä syystä onkin tärkeää, että hän saa sairaalahoitoa niin hoidon jatkuvuuden kuin oman turvallisuutensa vuoksi.

Skitsofrenia alkaa yleensä nuorella aikuisiällä, ja sille ominaista ovat erilaiset harhaluulot ja aistiharhat, hajanainen puhe, sekä usein myös tunneilmaisujen latistuminen ja puheen köyhtyminen. Oirekuva vaihtelee suuresti sairauden eri vaiheissa. Sairauden puhkeamiseen vaikuttavat perinnölliset tekijät ja ympäristötekijät, sekä osaltaan erilaiset raskauden aikaiset sairaudet ja synnytyshäiriöt.

Harhaluulot ovat perusteettomia uskomuksia, joista skitsofreniaa sairastava pitää lujasti kiinni. Ne saattavat hallita koko ajatusmaailmaa ja vaikeuttaa sairastuneen toimintakykyä. Yleisimpiä harhaluuloja ovat paranoidiset harhaluulot, eli useimmiten pelot vainotuksi tai vakoilluksi tulemisesta. Myös suhteuttamisharhaluulot ovat tavallisia, eli tällöin henkilö saattaa esimerkiksi kokea lehtikirjoitusten viittaavan häneen itseensä. Tuloksena on usein eristäytyminen sosiaalisista suhteista ja niiden pelkääminen.

Yleisimpiä aistiharhoja ovat kuuloharhat, jolloin henkilö kuulee puhetta tai yksittäisiä sanoja, jotka tyypillisesti kommentoivat henkilön käyttäytymistä. Äänet voivat olla syyttäviä tai uhkaavia, ja joskus kaksi ääntä keskustelevat henkilön tekemisistä keskenään. Skitsofreniaa sairastavalla voi olla myös näköharhoja, tai tunto-, haju- tai makuharhoja, jotka tosin ovat harvinaisempia.

Aistiharhojen ja harhaluulojen sijaan skitsofrenian oireena voi olla myös erilaiset puheen ja ajatusten rakenteen häiriöt. Puhe voi olla hyvin epäloogista tai täysin sekavaa. Joskus taas skitsofreenikon puhe voi takertua yksityiskohtiin ja olla sisällöltään köyhää tai väsyttävää ja samaa asiaa toistavaa. Aikaisella hoitoon hakeutumisella voidaan estää sairaalahoitoa edellyttävään tai työntekoa haittavaan sairausjaksoon sairastuminen.

Syömishäiriöt ovat sairauksia, jossa henkilö pakonomaisesti tarkkailee painoaan ja ruokaa niin, että vaarantaa fyysisen terveytensä.

Anoreksia eli laihuushäiriö on tila, jossa henkilö kokee laihuudestaan huolimatta olevansa ylipainoinen ja lihomisen pelossa rajoittaa syömistään nälkiintymiseen asti. Anoreksiasta kärsivä laihduttaa itseään sairaalloisen laihaksi ja pelkää paniikinomaisesti lihomista. Anorektikot kärsivät usein masennuksesta ja heidän ajatuksiaan hallitsevat ruokaa koskevat pakkoajatukset. Lisäksi he usein eristäytyvät sosiaalisesti, ovat ilottomia ja ärtyneitä, sekä nukkuvat huonosti. Ensioireita ovat ruokailun jättäminen väliin erilaisten tekosyiden varjolla, ruokailuun liittyvät pakonomaiset rituaalit ja haluttomuus syödä julkisilla paikoilla tai muiden seurassa. Myös itsensä jatkuva punnitseminen sekä kehon mittailu on tavallista. Tyypillistä on kaloripitoisen ja rasvaisen ruuan välttäminen, monesti ruokavalio koostuu ainoastaan hedelmistä ja vihanneksista. Anoreksiaan voi liittyä ulostuslääkkeiden tai virtsaneritystä lisäävien lääkkeiden käyttö sekä tahallinen oksentelu ja liiallinen liikunta, joiden avulla painoa pyritään pudottamaan. Usein ongelmana on se, että anoreksiaa sairastava ei itse koe olevansa sairas. Hän salailee oireitaan ja kieltäytyy hakemasta apua. Anoreksia on vakava mielenterveyshäiriö.  Paranemisen kannalta olisi tärkeää saada sairastunut hoitoon mahdollisimman pian.

Bulimiaan eli ahmimishäiriöön kuuluvat ahmimiskohtaukset, jolloin syödään tavallista kaloripitoisempaa ruokaa lyhyessä ajassa, jota seuraa tyhjennysvaihe yleisimmin joko tahallaan oksentamalla tai ulostuslääkkeiden avulla. Ominaista sairaudelle ovat jatkuvat ja yleensä vähintään kaksi kertaa viikossa toistuvat ahmimiskohtaukset sekä niihin liittyvä pakonomainen oksentelu. Lihavuuden ja lihomisen pelko on suuri. Myös paastoaminen ja runsas liikunta ovat keinoja estää painoa nousemasta. Ahmimis- ja oksentamiskierre aiheuttaa suurta häpeää, minkä vuoksi se salataan muilta. Bulimiaa sairastavat eivät välttämättä ole alipainoisia, jolloin läheisten voi olla vaikeampi huomata syömishäiriön olemassaolo. Toistuva oksentelu voi aiheuttaa erilaisia suun sairauksia kuten hampaiden kiillevaurioita ja reikiintymistä, ikenien tulehduksia, suun haavaumia sekä sylkirauhasten turpoamista. Ulostus- ja virtsaneritystä lisäävät lääkkeet sekä oksentelu voivat aiheuttaa nestehukan. Lisäksi bulimikoilla esiintyy kuukautishäiriöitä, sydämen vakavia rytmihäiriöitä sekä vaikeutta tulla raskaaksi. Keskeinen osa hoitoa on tervellinen ruokavalio ja säännöllinen ruokailurytmi, sekä laihdutuksen lopettaminen. Laihduttamiseen liittyvä näläntunne lisää ruuan ajattelua, jolloin kynnys ahmimiseen madaltuu.

Pakonomaista syömistä eli ahmintahäiriötä sairastava henkilö syö hallitsemattomasti suurempia ruokamääriä kuin mitä hänen kehonsa tarvitsisi. Ahmintahäiriöön kuuluvat toistuvat ahmintakohtaukset, mutta bulimiasta poiketen ei sellaista käyttäytymistä, jolla ruuan lihottava vaikutus yritettäisiin välttää. Normaalisti ruoka on hyvin hiilihydraattipitoista ja suuret ruokamäärät nautitaan häpeän vuoksi salaa. Ahmintakohtaus aiheuttaa voimakasta psyykkista kärsimystä ja muiden ihmisten läsnäollessa ahmintahäiriöstä kärsivä voi syödä hyvinkin niukasti. On tavallista, että ahmintahäiriötä sairastava pyrkii pudottamaan painoaan erilaisilla dieeteillä, ajautuen lihomis-laihtumis-kierteeseen.

Pakonomainen syöminen johtaa usein vaikeaan ylipainoon, joka iän myötä lisää riskiä sairastua aikuistyypin diabetekseen, sepelvaltimotautiin, uniapneaan, verenpainetautiin sekä alaraajojen nivelrikkoon. Olisi tärkeää tunnistaa ahmintahäiriötä sairastava henkilö jo ennen kuin ylipainoa on alkanut kehittyä. Hoidon tavoitteena on saada syöminen hallintaan, lopettaa rajut laihdutusyritykset sekä saada henkilö noudattamaan säännöllistä ateriarytmiä ja monipuolista ruokavaliota.

Ortoreksialla tarkoitetaan syömishäiriötä, johon liittyy pakkomielle terveelliseen ruokavalioon ja elämäntapoihin. Ruokailun suunnittelu hallitsee elämää ja aiheuttaa ahdistusta. Ortoreksiaa sairastava henkilö saattaa esimerkiksi tarkkailla tiuhaan uusia ruokatutkimukia ja välttää pakonomaisesti epäterveelliseksi todettuja elintarvikkeita. Suunnitellusta ruokavaliosta poikkeaminen aiheuttaa masentuneisuutta ja syyllisyyden tunteita. Ravintolassa ja kylässä syöminen voivat tuntua ylivoimaiselta, koska usein ortorektikon mielestä vain hänen itsensä valmistama ruoka on syömäkelpoista. Ortoreksia ei välttämättä ole hengenvaarallinen, mutta se voi rajoittaa kohtuuttomasti elämää ja kertoa siitä, että sairastuneella henkilöllä on muista henkisistä tai fyysisistä ongelmista johtuen pakonomainen tarve pyrkiä hallitsemaan itseään ja ympäristöään.