Olen juuri pitänyt puheenvuoron tapahtumassa, jossa on käsitelty mielenterveyttä. Jaksamista, eri sairauksia, hoidon järjestämistä ja asenteita. Itse puhuin omaisen näkökulmasta. Olen mielenterveysomainen ja koulutettu kokemustoimija. Toimin Savon mielenterveysomaisten vapaaehtoisena ja käyn aika ajoin tilaisuuksissa puhumassa omista ajatuksistani liittyen esimerkiksi masennukseen, häpeään tai omaisten huomioonottamiseen psyykkisten sairauksien hoitoketjussa.
Jokaista puheenvuoroa ennen käsittelen asioita uudelleen. Käyn läpi tunteita ja tapahtumia saadakseni tuoreen näkemyksen esitykseeni. Se on voimia ja aikaa vievä prosessi. Mutta joka kerta kun esiinnyn, puhun ryhmissä tai vastaan kysymyksiin, saan myös energiaa ja koen olevani avuksi. Autan samassa tilanteessa olevia ihmisiä tai autan hoitoalan ammattilaisia ymmärtämään mielenterveyskuntoutujan tai hänen läheisten näkökulmaa vähän paremmin.
En pidä montaa puheenvuoroa vuodessa. Ehkä 2-4 on hyvä määrä. Vapaaehtoistyö on myös hyvä ympäristö sanoa ”Ei”. Kieltäytyminen ylimääräisistä tehtävistä ja vastuista on minulle ja monelle kaltaiselleni tunnolliselle lapsiomaiselle haaste. Siksi muistan ja minua muistutetaan siitä, että nämä puheenvuorot ovat vapaaehtoisia. Osallistun Savon mielenterveysomaisten toimintaan, koska saan sitä kautta myös itse paljon apua ja keinoja pääni sisällä velloviin kysymyksiin, paineisiin ja ongelmiin. Lisäksi tulen auttaneeksi myös muita.
Olen löytänyt myös kirjoittamisen ja musiikin keinoksi jäsentää maailmaa, ajatuksiani ja tunteitani. Esitän musiikkiani myös osana kokemuspuheenvuorojani, jos niin toivotaan. Ja yleensä toivotaan. Yksi uusimmista teksteistä hakee traumalle kuvia ja säveliä.
En koskaan palaa Julkulaan
Sireenit huutaen.
Auto keltainen.
Ilmestyy peräpeiliin.
Väistän tien viereen.
Miksi tärisen?
En ollut sen kyydissä.
Ei se ollut minun hätäni.
Olen turvassa.
Mutta jotain se raapaisi.
Jostain kauempaa.
Pintaan nostatti,
lapsen tunteen pelosta.
Jään siihen parkkiin istumaan.
Muut töötätä saa.
En koskaan enää palaa Julkulaan.
En palaa Julkulaan.
Tuo oli outo statementti.
Melko ehdoton.
Niin monen vuoden jälkeen,
se mielen täyttänyt on.
Pitkän aamuvuoron jälkeen
jumitan autossa.
Minuuttitolkulla.
Enkä koskaan enää palaa Julkulaan.
En palaa Julkulaan.
En milloinkaan unohda,
tuoksua ala-aulassa.
Tunnetta ulkopuolisuudesta.
Tarkkoja kellonaikoja,
milloin saa vierailla.
Ei mulla oo mitään tarvetta.
Näitä enää kaivella.
Pitkän aamuvuoron jälkeen
jumitan autossa.
Minuuttitolkulla.
Enkä koskaan enää palaa Julkulaan.
En palaa Julkulaan.
Tämän jälkeen en palaa.
– Markus Värjö
kokki, muusikko, mielenterveysomainen, kokemustoimija
Lisää Värjöä -> www.värjö.fi